Viime päivinä on myös otsikoissa ollut erään kansanedustajan sosiaalisessa mediassa julkaisemat kirjoitukset, jotka saivat erittäin tuomitsevan vastaanoton. Yksityisenä henkilönä esiintyminen sosiaalisessa mediassa on aina pieni riski. On tarkoin harkittava omat "julkaisut" ja muutkin päähänpistot, sillä erittäin moni tavallinen peruskäyttäjä sortuu julkaisemaan mm. sellaisia tilapäivityksiä, joiden vaikutusta he eivät osaa arvata. Kyseisen henkilön kohdalla kyse mielestäni on enemmänkin hänen edustamansa puolueen "maineen" yhdistämisestä suoraan ennenkin sosiaalisessa mediassa "toilailleeseen" kansanedustajaan. On totta, että kyseinen henkilö on saattanut tehdä virhearvion muutamissa teksteissään, mutta kyseiset tekstit eivät silti ole niistä nousseen kohun arvoisia.

Yleisesti ottaen varsinkin nuoret sosiaalisen median käyttäjät eivät ajattele loppuun asti julkaisujaan. Ihmisistä muodostaa helposti harhaanjohtavia mielikuvia, jos heidän elämäänsä seuraa pelkästään sosiaalisen median julkaisujen kautta. Tämä siis tilanteessa, jossa käyttäjä ei ymmärrä julkaisujensa sisältöä itse. Henkilökohtaisesti toivoisin ihmisten ymmärtävän heidän "kolmen päivän dokausputki" päivitystensä sisällön ja sen, minkälaisia mielikuvia ihmisestä saatetaan muodostaa jo pelkän kolmen sanan julkaisun perusteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti