Muun muassa markkinoinnin pitkän linjan uurtaja Jari Juslén luennoi meille hakukoneoptimoinnista ja sen tärkeydestä. Osa asioista olikin ihan tuttuja, sillä aiheeseen olen joutunut tutustumaan aikaisemminkin tuttavayritystä auttaessani. Huomioni kiinnittyi välittömästi kun Juslén mainitsi kuinka tärkeää yrityksen on liittyä erilaisiin sosiaalisiin medioihin, vaikka eivät siellä aktiivisesti tulisikaan toimimaan. Hakukoneet hakevat tuloksia erilaisten hakubottien avulla, jotka löytävät uudetkin Internet-sivustot nopeasti hakukoneen tuloksien joukkoon. Hakutulosten kärjessä ovat myös hyvin usein kaikki sosiaalisen median sivustot kuten Facebook tai Google+. Google+ on vielä aika vähäisellä käytöllä ollut ainakin suomalaisten keskuudessa, mutta yritystenkin on mahdollista nykyään tehdä sinne oma sivunsa, jonka takuulla Google hakutuloksissaan sijoittaa ensimmäiselle sivulle.
Juslénin tärkeimpänä oppina voisin kokea kuitenkin Internet-sivun optimoinnin. Optimointiin liittyy kaikki metatietojen muokkaamisesta sisältöön. Hyvin toteutetuilla Internet-sivuilla on huomattavasti suuremmat mahdollisuudet sijoittua hakutuloksissa kärkeen. Tärkeää Internet-sivuston toteutuksessa ovat erilaiset avainsanat. Avainsanojen tulee olla sellaisia, jotka kuvaavat sivustoon liittyviä asioita. On kuitenkin tärkeää, että avainsanat eivät ole liian yleisiä, sillä silloin hakukone löytää aivan liikaa tuloksia ja haettavana oleva asia saattaa jäädä toissijaiseksi. Avainsanat kannattaakin lisäarvon saamiseksi olla ehkä useampiosaisia, enemmän kuin yhden sanan sisältäviä. Juslén mainitsi myös luennollaan Googlen PageRank järjestelmän, joka arvioi Internet-sivustot niiden tärkeyden perusteella. Esimerkiksi Wikipedialla on täydet pisteet PageRankissa, joten kaikki linkit, jotka Wikipediassa ovat, saavat lisäpisteitä PageRankiin. PageRank perustuu eri sivustoille vieviin linkkeihin, linkit toimivat sivustolle kannatusääninä. Jos hyvämaineinen sivusto linkittää juuri sinun sivustollesi, sivustosi arvo nousee.
Kaiken kaikkiaan Jari Juslénin luento oli erittäin antoisa ja jos jonain päivänä tulisi itse toteuttaa hakukoneoptimointia, tietäisi nyt mihin asioihin tulisi kiinnittää ensimmäisenä huomiota. Kuten sanottua, osa tiedosta olikin jo tuttua mutta nyt asiantuntijan vielä vahvistettua omat tietoni, tiedän etten aivan hakoteillä ole ollut. Kiitoksia asiantuntevasta luennosta luennoitsijalle.
